sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Huhhuh hellettä!

Asteita ja aurinkoa on tänä kesänä riittänyt Nauriksenkin basenjeille vaikka millä mitalla! Koirien reaktiot kuumuuteen ovat aika vaihtelevaiset, toiset ilman muuta makoilevat tyytyväisenä lämmössä, kun taas osa meinaa läkähtyä eikä viihdy yhtään! Tänä kesänä ollaan saatu myös pari basenjia uimaan. ;)
Mutta sitten uusiin uutisiin!

Kenneliimme tuli heinäkuun alkupuolella uusi asukas, Australian tuonti Symmetry And Saviours Of Jazz Ballet. Tämä komea mustavalkoinen poitsu, Jetro, on tullut tosi hyvin toimeen alusta alkaen kennelin muiden basujen kanssa. Jetrolta odotetaan lupaavaa kisauraa niin näyttelyiden kuin muutaman käyttölajinkin saralla.

Ja kisaamisesta puheenollen, meidän basenjeille on taas tullut tosi hyviä tuloksia näyttelyissä. :> Omppu sai, pitkän kisailun jälkeen, ensimmäisen sertinsä. Myös Eikku sai sertin Suomesta, ja tytöllä onkin nyt siis kaksi sertiä Suomesta ja Kreikasta. Katsotaan vaan että kummasta maasta tytsy valioituu ekana. Ensimmäinen valionarvo tosin tarkoittaa oikeutta toisenkin maan valionarvoon eli melko hyvä tilanne tällä tytöllä nyt! Safista tuli myös uuden sertinsä myötä Saksan muotovalio! Onnea tälle uudelle sertihaillemme!

Tosiaan E-pentuekin syntyi tuossa heinäkuun 3. päivä ja lupasin tulla tänne laittamaan eläinlääkärin raporttia pennuista.

Nauruloitsun Edessäsi nauran
Erittäin iloisen ja terhakkaan oloinen pentu, joka tuli heti tutustumaan innokkaasti. Terveennäköinen, korvat puhtaat samoin hampaat olivat hyvässä kunnossa.
Turkki hyvässä kunnossa, anturat ja tassut myöskin. Silmät kirkkaat ja eloisat, hyvän kokoinen pentu, jolla sopivasti painoa.

Nauruloitsun Että katoat niinkuin unessani juuri ennen kuin
Iloinen, hieman aran oloinen mutta kuitenkin rohkeus voittaa. Kiltti ja rauhallinen pentu. Tämäkin terveennäköinen. Korvissa ei ollut mitään ylimääräistä, puhtaat.
Hampaat hyvässä kunnossa. Turkki kiiltävä ja siisti. Tassut ja anturat hyvässä kunnossa. Oikea silmä hieman kuivanoloinen, joten pentu sai silmätippoja. Toinen silmä oli siisti ja eloisa.
Hyvän kokoinen pentu sekä sopivasti painoa.

Nauruloitsun Ensin kastuu varpaat
Tämä pentu oli ehkäpä kaikkein riehakkain, hyvin reipas ja menevä, sekä naskalihampaita käytettiin ahkerasti käsiin. Hyvin rohkea ja itsevarma pentu.
Hyvät hampaat, korvat olivat siistit, turkki kiiltävä. Tassut ja anturat hyvässä kunnossa. Silmät kirkkaat ja eloisat. Hyvän kokoinen pentu, sopivasti painoa.

Nauruloitsun Etten säikytä kaloja
Iloinen, tasapainoisen oloinen tyttö. Rohkea ja itsevarma, myöskin huumorintajuiselta vaikuttava neiti. Hyvän painoinen, kirkkaat silmät. Tassut ja anturat siistit.
Korvat olivat myös puhtaat. Hyvin hoidettu, kiiltävä turkki. Hampaat olivat siistit.

Eli siis yhteisesti, pennuilla maitohampaat putoavat keskimäärin 100-140 päivän iässä, ja jos hampaat eivät putoa normaalisti,
niitä kannattaa heilutella useasti päivässä 5-10 minuutin ajan. Mikäli hampaat eivät tahdo irrota itse, on syytä tulla eläinlääkäriin poistattamaan maitohampaat,
ettei siitä koidu ikäviä purentavikoja.
Pennuille annettiin rokotus penikkatautia, parvoa, tarttuvaa maksatulehdusta ja kennelyskää vastaan. 4kk iässä pentujen tulisi saada vielä raivotautirokote, jonka
jälkeen raivotautirokote annetaan seuraavan kerran vuoden iässä.


Emän tilanne:
Tilanne vaikuttaa siltä, että nartun kohtuun on jäänyt istukka ja siitä tullut kohtutulehdus. Hoitona on 15pv antibioottikuuri, ja koska emä saatiin ajoissa eläinlääkäriin, ei sillä pitäisi olla mitään hätää sen iästä huolimatta.


Valitettavasti Maisun antibioottikuurista huolimatta tulehdus oli äitynyt jo niin pahaksi että koira oli parempi vanhuutensa vuoksi jo lopettaa. Ikävä on ollut kova mutta pikkuinen Maisu -neitimme on nyt onneksi paremmassa paikassa. ♥

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Kippurat kesähelteissä

Taas on vierähtänyt tovi kun viimeksi kirjoittelin. Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa!

Olen ollut ja olen vieläkin tosi tyytyväinen koirien kilpailemiseen. Ollaan käyty monessa eri lajissa ja nyt näyttää siltä, että ainakin toko ja agility ovat jäädäkseen. Eikulta löytyy tällä hetkellä I-luokasta kaksi VKUMAA, ja Ompulla on yksi. Eikku on nyt käynyt vasta kolme kertaa agilitykisoissa joten selvästi neitonen on luonnonlahjakkuus, samaten Omppu joka oli ensimmäisessä kisassaan 1. sijalla! ;) Myös uusia titteleitä ja muotovalionarvoja on tullut kerättyä. Nimittäin Safi Dakika of Shawnee suoritti BH kokeen, tuli Kreikan muotovalioksi ja nimettiin vieläpä Vuoden basenjiksi VBYn, Lumikirsun ja Nauriksen järjestämässä näyttelyssä. Safilla on siis ollut melkoinen kevät ja alkukesä takana. Ja kuten kaikissa hyvissä mainoksissa sanotaan: Eikä tässä vielä kaikki! Safi toimi isänä Nauruloitsun E-pentueelle, joka syntyi viime yönä. Kaksi punavalkoista urosta ja kaksi mustavalkoista narttua. Ihanaa taas saada vipeltäviä pikku jalkoja taloon!
Emänä toimi Prancen Felicific, Maisu. Tämä oli Maisun ensimmäinen synnytys ja valitettavasti todella raskas, eikä narttu ole voinut hyvin sen jälkeen. Eläinlääkäri kuitenkin seuraa tilannetta. Varasin myös pennuille perustarkastukset ja voisin myöhemmin tulla tänne niistä kertomaan.

Nauriksen remonttikin tuli valmiiksi. Olen myös ajatellut, että alkaisin järjestämään toimintaa aktiivisemmin Nauriksessa. Ehkäpä vielä tänäkesänä jotain hauskaa kisaputkea!
Suunnitteilla olisi uuden uroskoiran hankkiminen, mutta sitä pitää vielä miettiä.

Loppuun voisin taas sanoa toivovani että tulisin kirjoittelemaan blogiin taas pian. Se jää niin helposti!

torstai 15. huhtikuuta 2010

Keväistä meininkiä

Huh! Onpa siitä pitkä aika kun viimeksi oon blogia kirjoitellut.
Uus vuosikin on vaihtunut, en kyllä tiedä uusista kujeista, mutta kuitenkin! Kevätaurinko ainakin jo lämmittää ja lumet alkaa olla sulaneet. :)

Nauriksen basut on tämän vuoden puolella käyneet näyttelyissä enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Suurin osa käydyistä näyttelyistä on siinä helmi-maaliskuussa, mutta jotenkin musta tuntuu että niistä on tullut tosi huonosti tuloksia.
Tuloksia on kuitenkin sen verran tullut, että on jotakin uutta ja hauskaa kerrottavaa:
Prancen Felicific eli tutummin Maisu, sekä Safi Dakika Of Shawnee, Safi, valioituivat Suomen muotovalioiksi yhtä aikaa Jam & Speed Demonin näyttelyssä! Tuomarina toimi Pöpö.
Koirien mejäharrastusta jatketaan hitaasti mutta varmasti (tai ainakin näin on toivottava... :D)

Keväthän on tosiaan uuden alun ja kukoistavan rakkauden aikaa. Näin on myös Nauruloitsussa, sillä uutta pentuetta kaavaillaan loppukeväälle/alkukesälle! Vanhempina Nauriksen e-pentueen uudelle porukalle tulee luultavasti olemaan jo yllämainitut Maisu ja Safi. Pentue on vielä suunnitteilla ja pitäisi saada aikaiseksi topic Karvaturreihin kiinnostuneiden löytämiseksi. :--)

E-pentuetta ennen Nauris menee kuitenkin luultavasti remppaan! Kevät on niin kiva asia, ettei tuollaista tummanpuhuvaa ulkoasua jaksa enää katsella, vaikka se kuinka kiva onkin! Uuden leiskan meille onkin väsännyt jo riole ja sen koodauksia odotellessa voisi vaikka mennä ulos nauttimaan uudesta ja raikkaasta kevään tuoksusta. :)

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Pentuja talossa

Tänään aamuyöstä viiden aikaan syntyi kolme ihanaista ruttunaamaa - kaksi mustavalkoista urosta ja yksi narttu. Pennut ja niiden emä voivat loistavasti. Pentuihin voi tutustua paremmin täällä: http://nauris.tuulennostatus.net/dpentue.html
Pentueen nimiteemana on minun kovasti fanittama Michael Jackson, mutta se on samalla myös D-kirjain. Tämä pentue on Nauruloitsun viides. Kaikilla pennuilla on jo uudet omistajat ja sivuja odotellaan. Laitan ne sitten tänne kun kaikki on saatu. :)

Eksyinpäs taas katselemaan vanhoja tuloksia ja huomasin, että Sanjaraksen Luxemburgin alaisesta näyttelystä on tullut BIS ja RYP tulokset. Pääsinpä yllättymään iloisesti, sillä olimme BIS1-kasvattaja: Nauruloitsun (Basenji), sekä Nauruloitsun Sheena Is A Punk Rocker oli RYP2!
Myöskin Lac Brulen mejästä oli lopuista maista tullut tulokset, jotka näytti tältä:

NORJA
I-tulos:
103 u. Safi Dakika Of Shawnee/mia / 41p.

VIRO
I-tulos:
103 n. Nauruloitsun Sheena Is A Punk Rocker/mia / 44p.

Semmosta hauskaa nyt!
Talvi alkaa lähestyä eikä suurinosa meidän basenjeista tykkää olla enää riehumassa ulkona. Uudet takitkin pitäisi koirille hommata..
Ajattelin alkaa käyttää virtuaalista eläinlääkäriä, voisi nuo vastasyntyneet pennut siellä käyttää. Myöskin olen ajatellut johonkin virtuaalikylään muuttamista. Olisi mukava saada uusia naapureita!

lauantai 17. lokakuuta 2009

Tuloksia satelee!

Osallistuttiin koirien kanssa kolmeen mejään ja kaikista on tullut tulokset jo.
Lac Brulen järjestämästä mejästä tuli meille parhaat tulokset, kahdesta muusta ei noita ykköstuloksia tullut lainkaan. Mutta tämänlaisia tuloksia siis tuli Lac Brulesta, jossa oli maat Suomi, Ranska, Saksa, Ruotsi, Tanska, Norja, Viro:

SUOMI
I-tulos
103 n. Sanjaras Eternal Enigma/mia / 45p.
103 u. Skok Absurdalny Nastroj/mia / 45p.

RANSKA
I-tulos
103 n. Sanjaras Eternal Enigma/mia / 41p.

SAKSA
I-tulos
103 n. Joy Vision Quiet Elegance/mia / 50p.

RUOTSI
I-tulos
103 n. Joy Vision Quiet Elegance/mia / 47p.

TANSKA
I-tulos
103 u. Nauruloitsun Bamse Bulla/mia / 49p.
103 u. Skok Absurdalny Nastroj/mia / 44p.

Norjasta ja Virosta odotellaan vielä tuloksia. Mutta hienosti meni, tähän mennessä siis jokaisessa maassa ainakin yksi meiän koira saanut ykköstuloksen, Eikku ja Omppu jopa kaksi kertaa! Tuohon Lac Brulen kilpailuun osallistui siis kaikki Nauriksen basut.

Näyttelyissäkään ei ole mennyt huonosti ollenkaan. Sanjaraksen vikastakin näyttelystä tuli nyt tulokset. Näyttely oli siis Kreikan näyttelyliiton alainen, ja saanen siten esitellä uuden Kreikan MUOTOVALION:


vKANS MVA *vSWE & *vFIN & *vLUX & *vKRE MVA vNLW-06 ESTW-07 vKREW07 VBV-08 vLUXW-09 vLTW-09 vDKW-09 V-09 Nauruloitsun Sheena Is A Punk Rocker (kuvassa oikeasti Baagna Virst Topaz)

Onnea Sintulle!
Tulokset olivat siis seuraavanlaisia:
u. Skok Absurdalny Nastròj ERI1 PU2 SERT
u. Nauruloitsun Bamse Bulla ERI3
u. Safi Dakika Of Shawnee ERI

n. Nauruloitsun Sheena Is A Punk Rocker ERI1 PN3 SERT "Lisäsertti."
n. Prancen Felicific ERI
n. Sanjaras Eternal Enigma ERI3
n. Joy Vision Quiet Elegance ERI

Ei siis mennyt ollenkaan huonosti tässä näyttelyssä!
Olen erittäin tyytyväinen. Maailmanvoittajasta, Westminsteristä ja parista kvstä odotellaan vielä tuloksia. Kaikilla koirilla alkaa varmaan nyt sitten myös mejä-ura. Aion kuitenkin painottaa käyttöpuolta ainakin nyt vain muutamalla koiralla, Ompulla, Maisulla ja Bamsella. :) Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä..

lauantai 3. lokakuuta 2009

Syysintoilua

On kyllä taas menoa ja meininkiä meidän basenjeilla tänä syksynä!
Olen innostunut toden teolla ja alkanut kilpailemaan kaikkien koirien kanssa mejässä. Bamsella ja Maisullahan on jo yhet I-tulokset AVO luokasta.. Toivottavasti jatkokin menee hyvin. :D
Myös parista voittajasta odotetaan vielä tuloksia.. vähän jännittää! Suunnitelmissa olisi myös agia ja tokoa mutta katsotaan nyt miten aika riittää.

Kennelin uusin koira, Sanjaras Eternal Enigma eli tutummin Eikku, on ehtinyt myös jo käydä parissa näyttelyssä. Ja täytyy kyllä sanoa että odotin parempia tuloksia, kun sieltä tuli melkein pelkästään EHta. Vaikka onhan sekin hyvä, mutta petyin vähän silti. No ehkä ensi kerralla paremmin sitten. ;)

Olen myös niin innoissani tuosta D-pentueesta, jota odotetaan syntyväksi marraskuun 1. päivä! Kaikki varaukset on jo mennyt ja kolme pentua siis on näillä näkymin syntymässä. Väriyhdistelmä on punva x muva eli vihdoin ja viimein saadaan mustavalkoisia basenjeja lisää virtuaalimaailmaan! On muuten Nauriksen ensimmäiset mustavalkoiset pennut. Tästä pentueesta ei ikävä kyllä jää meille yhtään pentua..

Noista mustavalkoisista basenjeista puheenollen, oon jo hyvin hyvin pitkään miettinyt josko sen mustavalkoisen uroksen ottais kenneliin. Ja luulen, että sellainen komistus kohta meidän laumaan liittyykin. Pitää vaan vielä hetki miettiä uroksen tulevaisuudensuunnitelmia. Kuvat on jo kyllä valmiina!

Oon törmännyt nyt ihan tässä parin päivän sisällä KOLMEEN uuteen virtuaaliseen basukasvattajaan! Tässä taas yks juttu mistä oon älyttömän innoissani. Uusia kasvattajia ja koiria on niin mukava saada. :) Juuri noille uusille on D-pentueen pennutkin menossa. ;) Jes! Ja haluan kyllä olla yhteistyössä ja muutenkin yhteydessä kyseisiin uutukaisiin niinkuin kaikkiin muihin vbasenjikasvattajiin!

Huh, tulipa nyt taas paljon juttua! Mutta tulen raportoimaan taas kennelin tapahtumista lisää myöhemmin!